Kun Cyberpunk 2020 lakkasi olemasta scifiä
Updated: Sep 30
Joskus nuorena istuin kavereiden kanssa pöydän ääressä, nopat, kynät ja paperit edessä. Pelasimme Cyberpunk 2020 -roolipeliä.
Minä taisin useimmiten toimia pelinjohtajana. Rakensimme maailmaa, jossa teknologia oli karannut pitkälle siitä todellisuudesta, jonka silloin tunsimme. Tekoälyä, kyberavaruutta, robotteja, valtavia teknologiayhtiöitä, ihmisen ja koneen rajojen hämärtymistä.
Vuosi 2020 kuulosti silloin kaukaiselta tulevaisuudelta. Nyt siitäkin on jo kuusi vuotta.
Ja välillä tuntuu siltä, että se maailma, jota silloin leikimme, ei ollutkaan aivan niin kaukaa haettu.
Tekoäly ei enää tunnu tavalliselta teknologiselta murrokselta
Olen seurannut tekoälyn ja kielimallien kehitystä jo useamman vuoden. Mitä pidemmälle kehitys menee, sitä vaikeampi minun on ajatella sitä vain uutena työkaluna internetin, älypuhelimen tai sosiaalisen median rinnalla.
Tässä saattaa olla kysymys jostain perustavanlaatuisemmasta.
Jo nykyiset tekoälymallit pystyvät kirjoittamaan, ohjelmoimaan, analysoimaan, tekemään kuvia, käsittelemään valtavia määriä tietoa ja auttamaan tehtävissä, joihin vielä vähän aikaa sitten tarvittiin koulutettu ihminen. Näen sen omassa työssäni.
Aikaisemmin pienyrittäjä saattoi ostaa mainostoimistolta esimerkiksi esitteen. Tarvittiin tekstit, kuvat, hinnasto, sommittelu ja graafinen toteutus. Nyt sama yrittäjä voi tekoälyn avulla saada ensimmäisen käyttökelpoisen version aikaiseksi muutamassa minuutissa. Tämä on vasta pinnan raapaisu.
Kun tekoäly oppii tekemään yhä suuremman osan ohjelmistokehityksestä, suunnittelusta, markkinoinnista, analysoinnista ja hallinnollisesta työstä, kysymys ei enää ole vain siitä, mitkä työtehtävät muuttuvat.
Joudumme kysymään, mitä ihmisen tekemän työn taloudelliselle arvolle tapahtuu.
En usko, että kaikki työ vain yhtäkkiä katoaa jonain tiistaiaamuna. Teknologiset muutokset leviävät todelliseen maailmaan hitaammin kuin demovideoista voisi päätellä. Yritysten järjestelmät, lainsäädäntö, investoinnit, ihmisten tavat ja fyysinen infrastruktuuri muuttuvat hitaasti.
Mutta suunta on vaikea jättää huomiotta.
Entä jos tekoäly ei vain käytä teknologiaamme vaan alkaa kehittää sitä?
Tässä tullaan minusta paljon suurempaan kysymykseen.
Nykyinen tekoäly auttaa ihmistä tekemään asioita, jotka ihminen jo suurin piirtein osaa tehdä.
Mutta mitä tapahtuu, jos joskus saavutamme tekoälyn, joka pystyy tekemään itsenäisesti korkeatasoista tieteellistä ja teknistä tutkimusta?
Ajatellaan rakentamista.
Tekoäly voisi teoriassa suunnitella uuden rakennusmenetelmän. Se voisi optimoida rakenteet, materiaalit, energiankulutuksen, eristyksen, sähköjärjestelmät ja putkistot. Se voisi etsiä tapoja käyttää kierrätysmateriaaleja, kehittää uusia materiaaliseoksia ja suunnitella niitä valmistavat koneet.
Sitten kuvaan astuvat tutkijat ja insinöörit.
Heidän tehtävänsä olisi testata ehdotuksia, rakentaa prototyyppejä, tehdä mittauksia, tarkistaa turvallisuus, täyttää viranomaisvaatimukset ja muuttaa teoriat tuotteiksi.
Sen jälkeen teollisuus rakentaisi koneet ja tuotantolinjat.
Ja lopulta uusi teknologia päätyisi rakennustyömaalle sen ihmisen tai robotin käsiin, joka rakentaa talon.
Sama ketju voisi tapahtua lääketieteessä, energiantuotannossa, biologiassa, materiaalitieteessä, liikenteessä, maataloudessa ja lähes kaikessa muussakin.
Tekoäly → tutkijat ja insinöörit → yritykset ja tuotanto → ammattilaiset → tavallisten ihmisten arki.
Jos ensimmäinen lenkki alkaa tuottaa uusia keksintöjä nopeammin kuin seuraavat lenkit pystyvät niitä käsittelemään, syntyy aivan uudenlainen pullonkaula.
Tekoälyllä saattaisi olla pöydällä sata kiinnostavaa ratkaisua siinä ajassa, kun ihmiset ehtivät kunnolla testata niistä yhden.
Ja sitten tekoäly saa kädet
Toistaiseksi tekoälyn ja fyysisen maailman välissä on valtava raja.
Tietokone voi suunnitella talon, mutta se ei itsestään kanna rakennuslevyä työmaalle.
Tämäkin raja kuitenkin liikkuu.
Robotiikka kehittyy samaan aikaan tekoälyn kanssa. Jos tulevaisuuden robotti kykenee näkemään ympäristönsä tarkasti, käyttämään ihmisten työkaluja, käsittelemään pieniä esineitä, liikkumaan epätasaisessa ympäristössä ja oppimaan uusia työtehtäviä nopeasti, tekoälyn ei enää tarvitse jäädä ruudun sisälle.
Silloin yhdistyvät kaksi valtavaa teknologiaa:
älykkyys ja fyysinen toimintakyky.
Siinä kohtaa Cyberpunk 2020 alkaa kuulostaa vähemmän roolipeliltä.
Tässä on myös se osa, joka pelottaa minua
Olisi helppoa kirjoittaa tästä pelkkä teknologiaoptimistinen teksti.
Halpa energia. Uusia lääkkeitä. Parempia materiaaleja. Robotisoitu rakentaminen. Henkilökohtainen koulutus jokaiselle. Valtava tuottavuuden kasvu.
Toivon todella, että tulevaisuus näyttää joltain tällaiselta.
Mutta mitä tehokkaampi työkalu rakennetaan, sitä vakavampia ovat myös väärinkäytön seuraukset.
Tekoälyn turvallisuudessa puhutaan usein tilanteesta, jossa erittäin kyvykäs järjestelmä toimisi tavalla, jota sen rakentajat eivät tarkoittaneet. Minusta vähintään yhtä konkreettinen kysymys on kuitenkin ihminen toisessa päässä.
Maailmassa on rikollisuutta, terrorismia, sotia, kyberhyökkäyksiä ja valtioiden välistä vihamielistä toimintaa jo ilman superälykästä tekoälyä.
Mitä tapahtuu, kun tällaiset toimijat saavat käyttöönsä huomattavasti nykyistä kyvykkäämpiä järjestelmiä?
Siksi tekoälyn turvallisuutta ei mielestäni voida rakentaa yhden suojamuurin varaan.
Tarvitaan teknisiä turvarajoja, käyttöoikeuksien hallintaa, riippumatonta testausta, valvontaa, kansainvälistä yhteistyötä ja erityisen tarkkoja rajoja siihen, miten tekoäly pääsee käsiksi kriittiseen infrastruktuuriin ja asejärjestelmiin.
Tätä infrastruktuuria olisi ollut mukava alkaa rakentaa viisitoista vuotta sitten.
Nyt meillä saattaa olla vähän kiire.
Älykkyys ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti vihollista
Tässä keskustelussa tehdään helposti toinenkin oletus.
Jos koneesta tulee ihmistä älykkäämpi, sen ajatellaan lähes automaattisesti muuttuvan ihmisen kilpailijaksi.
En tiedä, miksi sen pitäisi väistämättä mennä niin.
Älykkyys, tietoisuus, tunteet, tavoitteet ja vallanhalu ovat eri asioita. Nykyisillä kielimalleilla ei ole ihmisen kaltaista omaa tahtoa vain siksi, että ne kykenevät ratkaisemaan monimutkaisia tehtäviä.
Tulevaisuudesta emme tiedä.
Siksi ehkä yksi ihmiskunnan tärkeimmistä teknisistä projekteista onkin varmistaa, että mitä kyvykkäämmiksi järjestelmät muuttuvat, sitä syvemmälle niiden toimintaan rakentuvat turvallisuus ja ihmisten hyvinvoinnin kunnioittaminen.
Ei pelkästään nappulana, jonka joku voi kytkeä pois päältä.
Vaan mahdollisimman perustavanlaatuisena ominaisuutena koko järjestelmässä.
Ehkä paras tulevaisuus ei ole ihminen vastaan kone
Kaikkein kiinnostavin vaihtoehto on minusta myös kaikkein optimistisin.
Ehkä tämä ei päädy kilpailuksi.
Ehkä tulevaisuuden suurimmat saavutukset syntyvät ihmisen ja tekoälyn yhteistyöstä.
Ihminen tuo mukaan kokemuksen fyysisestä maailmasta, kulttuurin, historian, arvot, merkitykset ja sen kummallisen inhimillisen ominaisuuden, jonka vuoksi ylipäätään haluamme rakentaa jotain.
Tekoäly voisi tuoda rinnalle valtavan laskenta- ja analyysikyvyn sekä mahdollisuuden yhdistää tietoa tavalla, johon yksittäisen ihmisen elinikä ei koskaan riittäisi.
Tutkija voisi työskennellä tekoälyn kanssa.
Insinööri voisi rakentaa sen ehdottaman laitteen.
Lääkäri voisi testata sen löytämää hoitoa.
Yrittäjä voisi tehdä sen ideasta palvelun.
Rakennusmies voisi käyttää sen suunnittelemaa työkalua.
Ja ehkä jonain päivänä ihminen ja kone katsovat yhdessä tätä pientä planeettaa ja miettivät seuraavaa kysymystä:
Mihin tästä lähdetään?
Ehkä sadan tai kahdensadan vuoden kuluttua vastaus löytyy jo jostain tähtien välistä.
En tiedä.
Mutta ensimmäistä kertaa elämäni aikana se ei tunnu täysin absurdilta ajatukselta.
Me elämme juuri nyt sitä kohtaa historiassa
Tässä kaikessa minua kiehtoo ehkä eniten se, ettei kukaan oikeasti tiedä, missä olemme vuonna 2030, 2035 tai 2040.
AGI:sta puhutaan paljon, mutta sille ei ole edes yhtä yleisesti hyväksyttyä määritelmää, eikä kukaan pysty luotettavasti ilmoittamaan sen saapumispäivää.
Kehitys voi hidastua.
Se voi törmätä teknisiin rajoihin.
Tai jokin uusi läpimurto voi kiihdyttää sitä tavalla, jota emme tällä hetkellä osaa ennakoida.
Siksi en halua suhtautua tekoälyyn pelkästään pelolla enkä sokealla optimismilla.
Haluan seurata.
Oppia.
Kokeilla.
Ennen kaikkea yrittää ymmärtää, mitä ympärillämme tapahtuu.
Koska yksi asia tuntuu jo nyt melko varmalta:
maailma, jossa elämme kymmenen vuoden päästä, ei tule olemaan samanlainen kuin tämä.
Kun joskus nuorena heitin Cyberpunk 2020 -pelissä noppaa ja päätin pelinjohtajana, mitä kuvitteellisessa tulevaisuudessa tapahtuu seuraavaksi, en olisi arvannut, että nelikymppisenä istuisin keskustelemassa tekoälyn kanssa siitä, miltä ihmiskunnan tulevaisuus näyttää.
Ja kaikkein kummallisinta on tämä:
tekoäly auttaa minua kirjoittamaan tämänkin tekstin.
Ajatteluun ja aiheisiin vaikutteita ovat vuosien varrella antaneet mm.: Lex Fridman, Chris Williamson, Joe Rogan, Sam Altman, Elon Musk, Andrew Huberman, Dan Koe, Dan Martell, Arthur C. Brooks, Aalto-yliopiston tutkimus ja lukuisat tutkijoiden, yrittäjien ja teknologia-alan asiantuntijoiden keskustelut.
Comments